sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Scavanger Hunt 9

 Scavanger Hunt, kierros 9, A Blast from the Past eli perästä kuuluu.

Tehtävänä on yhdistää kaikki edelliset kierrokset. Pisteitä jaossa 8 x 5 pistettä.

5 pistettä siis saa jos poimii yhden osion edellisistä tehtävänannoista. Edellisten kierrosten pisteet eivät päde, eli kustakin poimitusta elementistä saa vain 5 p/kierros. Niinpä esimerkiksi vappukierrokselta ei tarvitse olla ilmapallomyyjää JA serpentiiniä, mutta molempien lisäämisestä ei myöskään saa 10 pistettä.

Kuvan pitää olla "järkevä", eli kuvassa tulee olla jokin tarina/juoni -kirjoita sellainen! Sen ei tarvitse olla pitkä ja se voi olla melko absurdikin. Pisteitä ei siis anneta jos kuvaan on vain isketty poni, appelsiini ja lentävä poliisi vaan kuvan mukana on oltava selkeä selitys.


Scavanger Hunt round 9 - Combine elements from previous rounds. (points 5 per round only one element per round awards points). Also explanation/story related to the pic needed.

Eräänä kauniina päivänä ponimaassa Napperilla oli tylsää, "Mitä ihmettä
 minä tekisin?" hän tuumi. Lopulta hän päätti etsiä jonkun toisen
ponin ja keksiä jotain yhdessä hänen kanssaan, mutta kaikki muut
ponit olivat kiireisiä kesätouhuissaan ja lähettivät Napperin etsimään
muuta puuhaa. Läpeensä tylsistyneenä hän rupatteli ystävänsä kuun kanssa.
"Miksi et lainaa Celestial ponien avaruusalusta ja lähde katselemaan maata?"
Kuu kysyi. "Enhän minä osaa sellaisella vekottimella lentää!!" Napper tokaisi.
"Ei sinun tarvitse osata, se toimii autopilotilla."

No tuumasta toimeen.. Napper saikin avaruusaluksen lainaksi, sillä ehdolla
että hän ottaa mukaansa pikku Snookumsin, joka on pyörinyt Celestialien
häiriönä koko päivän.

Napper ja Snookums laskeutuivat lopulta aluksellaan Malus domesticaan,
tunnetaan myös nimellä omenapuu, ja alkoivat katsella ympärilleen. No pian
paikalle sattui paikallinen kylähullu, tämä daami oli suojannut silmänsä
aurinkolaseilla, kulki 40-luvun tyyliin koko kesän ylioppilaslakissaan ja
tärkeimpänä asusteena kainalossa oli ihka elävä sokerikoira, (cockerspanieli)
suuren maailman tyyliin.

Hetken avaruudesta saapuneita poneja ihmeteltyään päätti pöljänderimme
suikata Napperille tervetuliaissuukot poskille, koska hei niin julkkiksetkin
tekee! Napper häkeltyi ja käänsi päätään pois niin pusu osuikin keskelle
turpaa, Snookums säikähti tästä yllättävästä lähentelystä niin että putosi
aluksesta ja molskahti suoraan daamin kuohuvaan juomaan.


Taitavat pienet ponit harkita näitä maamatkoja tarkemmin ensi kerralla ;)

Elementit:
Kierros 1 - aurinkolasit
Kierros 2 - ylioppilashattu
Kierros 3 - koira
Kierros 4 - pusu
Kierros 5 - Ponilla bilemekko
Kierros 6 - Poni puussa
Kierros 7 - Poni kuohuviinilasissa kuplivassa juomassa
Kierros 8 - UFO

Lisäkuva:

Aurinkoista kesää ja Iso kiitos ihanille tuomareillemme kesäkisailusta! =)

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Uusi ponihylly, New shelf for Ponies

Sain vihdoin poneille täysin oman hyvin näkyvillä olevan hyllyn.
I finally got a new shelf for my Ponies.

Ei muuta kuin kuviin....
On to the pics.....


Taustalla Paratiisikartano-aiheinen rullaverho.
On the backround a Paradise Estate-curtain.



Vanha hylly jäi vielä reunaan isommille playseteille ja osalle oheistuotteista.
The old shelf is now for the bigger playsets and for some MLP-products.


Playsettejä/Playsets.


Iso kasa irtoponeja.
Big pile of Ponies.


Aika tarkkaan ne hyllyt täyttyivät, vielä voisi rakennella lisätasoja.
Pretty close of being full, I could still add some extra platforms.


Isot playsetit, palapelit, lehdet, orit ja newbornien tavaroita poneineen.
Bigger playsets, puzzles, magazines, boys and newborn accessories with ponies.


Kaksi alinta riviä.
Two bottom rows.


Ylärivit.
Top rows.





Jos on toivetta lähikuvasta jätä kommenttia alle tai laita spostia.
If you wish for a closeup on something, leave a comment or send an email.
poniholisti@gmail.com